Siirry pääsisältöön

Elena Ferrante: My Brilliant Friend (2012)



Kun ulkosuomalainen lähtee lomalle niin kohteena on usein emomaa Suomi. Tällä kertaa lähdin tyttären kanssa pääsiäislomailemaan Vuosaareen, jossa sisko asuu perheineen. Mahtava lomakohde! Löytyy niin luontoa kuin pääkaupungin shoppailu- ja kulttuurikohteitakin. Ja saimme vähän kylpylälomankin tuntua kun kävimme testaamassa Vuosaaren hienon uimahallin. Lisäksi perinteiset kirpparikierrokset ja uutena kohteena kissakahvila Helkatti Helsingin Kampissa ja ulkosuomalainen tytär oli taas sitä mieltä, että Suomi on paras maa ever.


Lomalukemisena kulki mukana Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa jonka sain nyt vihdoin luettua. Ensimmäinen yrityshän jäi kesken kun teksti puudutti niin, etten päässyt alkua pidemmälle. Mutta sitten huomasin kirjastossa englanninkielisen version ja päätin antaa kirjalle vielä yhden mahdollisuuden. Se kannatti! Ruotsalaiseen käännökseen verrattuna tässä oli ilmavuutta ja tekstin lukeminen jouhevampaa. Ja voin nyt siis onnitella itseäni siitä, että olen vihdoin ja viimein lukenut tämän "merkkiteoksen". Vähän sama tunne kun sain luettua ensimmäisen knausgårdini...

Mutta edelleen kuitenkin ihmettelen mikä tässä kirjassa on se juttu, joka tekee siitä sellaisen sensaation mitä se esimerkiksi on ollut Ruotsissa. Tarina sinänsä on mielenkiintoinen ja Lilan ja Elenan välinen ystävyys on kuvattu tavalla, joka saa kääntämään sivuja vauhdilla. Kirjailijan käyttämä kieli on kuitenkin aika puuduttavaa, kuin lukisi ylipitkää todistajanlausuntoa. "Sitten hän meni, sanoi, teki, ajatteli, teki, kirjoitti, suuttui...." Toki tarinassa on myös paljon psykologista pohdintaa, varsinkin Lilan mielenliikkeiden osalta, mutta kaikki kerrotaan Elenan suulla.

Elena yksinäisenä kertojana herättää epäluottamusta - miten tämä muka voi muistaa kaiken niin yksityiskohtaisesti, monien vuosikymmenien jälkeen? Ja miten hän muka tietää kaiken näin tarkasti vaikka ei ole itse edes mukana kaikissa tapahtumissa. Kaikesta realismistaan huolimatta tarina ei tunnu realistiselta vaan ehkä pikemminkin sadulta. "Olipa kerran kaksi tyttöä, jotka asuivat köyhässä napolilaiskaupunginosassa." Olen siis tainnut tulla lukeneeksi klassisen "lukuromaanin" joita harvemmin eksyy kirjastokassiini, siitäkö tämä hämmennykseni...?

Sulattelen tätä lukukokemusta nyt jonkin aikaa ennen kuin tartun Napoli-sarjan seuraaviin osiin, jos tartun... En nimittäin tunne mitään pakottavaa tarvetta saada lukea miten tytöille käy. Osan tulevista tapahtumista saattaa sitä paitsi jo arvatakin ensimmäisessä osassa annettujen vinkkien avulla. Mutta jos jatkan tarinan seuraamista niin yritän saada kirjat käsiini suomeksi, se ehkä auttaisi minuakin kokemaan sitä paljon puhuttua Ferrante-huumaa?


Loma-asunnon kirjahyllystä löytyi muuten tuttu kirja lapsuudestani, Suomen kansan suuri satukirja. Muistan vieläkin ne hurjat sadut joita luin itsekseni ja muistikuva piti todellakin paikkansa. Tytär värisi vieressä jännityksestä kun luin kokeeksi yhden tarinan iltasaduksi. Tuhkimuksessa päitä tippui toisensa perään mutta onneksi ruumiit saatiin lopussa taian avulla herätettyä jälleen henkiin ja saatoimme käydä rauhallisin mielin nukkumaan sadun saatua onnellisen lopun.

Tältä Suomen-lomalta on kotiinviemisinä myös jälleen pari uutta kirjaa. Löysin kirpparikierroksella Riikka Pulkkisen uusimman Paras mahdollinen maailma sekä Anja Kaurasen Arabian Laurin. Lisäksi tytär ilmoitti, että on nyt päättänyt alkaa kerätä Aku Ankan taskukirjoja ja mikäpä sen hauskempaa kirjallisuutta juuri lukemaan oppineelle ekaluokkalaiselle. Myös teini-ikäinen kummityttö tietää miten saa kiedottua kirjanörtin kummitätinsä pikkusormen ympäri - kun teini kertoo, että haluaa lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen niin tätihän rientää oitis lähimpään antikvariaattiin!

**
Elena Ferrante: My Brilliant Friend
Kääntäjä: Ann Goldstein
Europa Editions 2012

Helmet-lukuhaaste: 7.  Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Kirjabloggaajien joulukalenteri: 3. luukku - Talvirakkautta ja lahjakirjavinkki!

  Tervetuloa avaamaan kirjabloggaajien joulukalenterin kolmas luukku! Eilinen luukku avautui  Amman kirjablogissa  ja huomisen eli neljännen luukun avaa  Hemulin kirjahylly . Tänä vuonna joulukalenterin kokoamisesta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa  Yöpöydän kirjat -blogi . Nyt kun muistelen näitä aikaisempia joulukalentereita niin olen aika monena vuotena tuonut teidät tänne Tukholmaan. Ja se ei ole mikään ihme, sillä tämä nykyinen kotikaupunkini on minulle joulukaupunkien ykkönen. Muistan tarkasti sen hetken kun rakastuin Tukholmaan. Se tapahtui vasta kun olin asunut täällä jo parisen vuotta. Olin itse asiassa aika skeptinen koko kaupunkia kohtaan, olinhan täällä vain muutaman kuukauden töissä ja sitten oli tarkoitus muuttaa takaisin "kotiin", eli Helsinkiin. Mutta elämä tunnetusti yllättää ja muutaman kuukauden mittainen pestini vakinaistui, nyt jo 23 vuoden ajaksi. Olin aluksi erittäin hämmentynyt - eihän minun tänne pitänyt jäädä! Kunnes eräs viisas ja vanhempi ruotsinsu